Kotiin päästyä treeni-intoa löytyi ja jalan kunto alkoi edistyä todella vauhdikkaasti jokaisella treeni kerralla. Kuuden viikon jälkeen leikkauksesta sain luvan ryhtyä laittamaan vähän vastusta ja painoja kehiin, mikä tuntuikin hyvältä ja kehitystä tuli, kunnes jälleen kolahti. Liukkaalla jäisellä kadulla etujalka luisti ja kaaduin taakse leikatun jalan varaan. Nyt sattui edellistä kertaa enempi ja jopa astuminen teki vaikeaa useamman päivän. Onnea oli tälläkin kertaa mukana, eikä uusittu ristiside hajonnut. 

Nyt puolitoista viikkoa kaatumisen jälkeen alkaa taas tuntua kohtalaisen hyvältä. Kolmatta kertaa ei onnea enää kannata koittaa vaan kaikki riskit on nyt minimoitava. Tähän saakka ollaan panostettu polven liikeratoihin ja hitaiden lihassolujen treenaamiseen. Polvi ei vielä aivan riittävästi ojennu ja siihen on kiinnitettävä erityisesti huomiota, kuten myös reisilihaksen loppujännityksen aktivoimiseen. Nopeita lihassolujakin on alettava kevyesti jo herättelemään, mutta pääpaino on vielä noissa edellä mainituissa. 

Mielissä siintää jo maantiepyörän hankinta. Hetki vielä täytyy odottaa, mutta ehkä jo kuukauden päästä voisi aloittaa kevyet maatielenkit, kun toi kuntopyörän polkeminen alkaa jo kyllästyttää ja maastopyöräilemään ei vielä ole vähään aikaan asiaa.

Pää on aika jumissa kyllä, jos rehellisesti puhutaan. Koko syksyn on odottanu ja suunnitellu tulevaa laskukautta, sekunnissa kaikki se olikin sitten turhaa. No kai tämä on nyt otettava mahdollisuutena matkustaa jonnekin, missä ei voi laskea. Pakko kuitenkin päästävä johonkin pois hetkeksi ja ladata akut kevääseen. 

Ensi viikolla on eka lekurin tsekkaus ja fysioterapia. Siellä varmaan tulee tuomiota et onko tullu laiminlyötyä kuntouttamista vai mitä on tullu tehtyä. Nyt lentojen bookkaus ja tsekkien jälkeen "Hasta la Vista Suomi ja kylmä".

Pari ensimmäistä leikkauksen jälkeistä päivää oli kyllä erittäin avuton olo. Keppien kanssa oli käveltävä ja jo ruuan saaminen jääkaapista saaminen pöytään oli haastavaa. Kylmäpusseja sai vaihtaa jatkuvana ruljanssina. Otin kyllä erittäin vakavasti KKK ohjeet ja nyt tuntuu, että se kannatti. Jalka ei missään vaiheessa turvonnut suuresti, mustelmat ovat huomattavan pienet ja kylmä muutenkin helpotti kipuja. Lääkkeitä kipuihin määrättiin Buranaa kuurina ja Panacodia pahimpiin kipuihin. Kaksi ensimmäistä vuorokautta tuli lääkkeitä Panocodiakin otettua useampi päivässä, koska en nähnyt mitään syytä kärsiä kivusta, minkä lääke vei helposti lähes kokonaan pois. Nyt viikon jälkeen tuntuu että lääkkeitä ei taida enää tarvita syödä.

Leikkauksen on sanottu olevan vain 40% ristisidekorjauksesta ja kuntoutuksen loput 60%. Nyt sitten alkaa toi oma 60% osuus tai on jo alkanutkin. Ensi ohjeissa jalan suoraksi saaminen on kuulemma tärkeintä mahdollisimman nopeasti ja reislihaksen ns. loppuojennus. Olen ollut positiivisesti yllättynyt, että pikkasen kun kipua kestää saa jalan jo hyvin lähelle suoraksi, joten eiköhän tämä tästä.

Palaan asiaan vähän tarkemmin ja kuvien, ehkä jopa videon kera, kunhan opin tämmöstä blogia päivittämään.

MIkähän siinä oikein on, kun nämä vammautumiset tulee usein erittäin harmittomissa tilanteissa, ei parkissa, ei offilla, vaan sileessä rinteessä. Kaverini lippu oli juuri umpeutamassa ja kiiresti kokeilimme, että vieläkö ehtii. No ehtihän sinne ja ei kun vielä kerran Ylläksen Gondoliin ja yks lasku vielä. Ylhäällä sanoin kaverille, että menen edeltä ja käyn vielä vetämässä yhden tai kaks runia pikku parkissa. No ennen parkkiin pääsyä kantti petti jäällä ja pehmeemmälle tultaessa puri kiinni, jonka seurauksena polvi väänty päästäen erittäin ikävän napsahduksen. Aikamoisen litanian tuntemiani kirosanoja päästettyäni suusta, muutama ehkä jopa useampaan kertaa., ei auttanu muuta ku laskea yhdellä jalalla alas ja ryhtyä tutkimaan tarkemmin. 

Kotimatka Ylläkseltä alkoi vai muutama tunti tapahtuman jälkeen, huomattavan apeissa tunnelmissa. Olin aika varma, että kaveripiirissä valitettavankin yleinen ristisidevamma oli nyt kohdannut minutkin. Onneksi junamatkalle olin ottanut makuuvaunupaikan, että matkustaminen sujui kuitenkin olosuhteisiin nähden mukavasti. Jääpussien kanssa maaten. 

Heti kotiin pääsyn jälkeen olikin sitten otettava yhteys vakuutusyhtiöön ja mietittävä mihin sitä menisi hoitoon. Onneksi on tullut hoidettua vakuutukset kuntoon ja vakuutusyhtiöstä ilmoitettiin, että valitsemani klinikka on ok. Ortopedi väänteli polveani ja totesi, että otetaan magneetti mistä vauriot sitten varmasti selviää, mutta että kyseessä on hyvin todennäköisesti epäilemäni ristisiteen katkeaminen. Tässä vaiheessa hylkäsin lopullisesti toivon laskemisesta tällä kaudella enää. 

Magneetista tuli sitten viimein niitti, mutta myös hyviäkin uutisia:

"Acl on revennyt. Femurin lateeraali- ja tibian takareunassa on tyypilliset luukontuusiot, mutta muita luuvammoja ei näy. PCL ja Kollateraaliligamentit ovat säilyneet yhtenäisinä. Lateraalimeniskin takasarvessa takajuuren vierellä ilmeisesti radiaalista repeämää ja etusarvessa näkyy myös hento, hyvä asentoinen repeämäjuoste. Mediaalimeniski näyttää ehjältä. Nivelpintojen rustorepeämiä ei näy"

Eli suomennettuna eturistiside poikki ja ulommaisessa kierukassa vähän vaurioita. Hyvät uuutiset on että ristisiteen uusimisesta palautuu ennalleen leikkauksella ja kuntoutuksella. Kierukankin vammat vaikuttavat korjattavilta eikä suurempaa ongelmaa pitäisi kuntoutuksen jälkeen jäädä. Paskempi juttu onkin se, että kuntouttaminen on minimissään 6kk mittainen ja vaatii paljon duunia. Ei hyvä tällaiselle laiskan pulskealle pojalle.

Eli tästä eteenpäin päivittelenkin tähän blogiin kuntoutumisen edistymistä ja omia turhautumisiani. Seuraavaksi on edessä leikkausta edelvä fysioterapeutin sessio ja 28.1. annetaan polvelle puukkoa.